Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
Mustarindan residenssitalo on kuusien kainalossa. Piha rajautuu Paljakanvaaran ikimetsään, yhteen harvoista enää jäljellä olevista ikimetsistä Suomessa. On ihmeellisen hiljaista. Syvemmällä metsässä sinipyrstön laulu laskeutuu latvustoista kuin helminauha. Näissä metsissä harjoitan kaupungin tukkimia aisteja, seuraan polkuja, jotka upottavat pehmeään vihreään.
Metsän kohtaaminen vaatii valppautta. On hidastettava tahtia ja aseteltava askeleensa varoen, jotta mahdollisimman vähän menisi ohitse. Taskut täyttyvät rypistyneistä muistiinpanoista, sillä kosketuksissa kirjoitus viriää kuin itsestään.
Erilaiset kohtaamiset ovat Vaara-Kainuun Taidekansallispuisto-hankkeen ytimessä. Hanketta onkin hahmotettu vaihettumisvyöhykkeen eli ekotonin konseptin kautta. ”Ekotoni” viittaa kahden eri biotoopin – kuten suon ja metsän – väliseen alueeseen, jossa lajisto on usein monimuotoisinta. Näin erilaiset ekotonit muodostavat mahdollisuuksien, muutoksen ja odottamattomien yhdistelmien vyöhykkeitä.
Valmisteluvaiheessa oleva Taidekansallispuisto yhdistäisi Kainuun vaarajakson suojelua tarvitsevat alueet ja säästyneet ikimetsät kokonaisuudeksi, mutta tämän lisäksi hanke pyrkii ajattelemaan kansallispuiston konseptia uudelleen. Tuomalla yhteen taiteen ja kestävämmän matkailun suunnitelma hahmottelee näkemystä kansallispuistosta, joka mahdollistaisi kohtaamisia ja kasvattaisi paikallista elinvoimaa.
Nämä teemat ovat esillä myös Mustarindan kesänäyttelyssä vieras on vieras on vieras (a guest is a stranger is a visitor), joka levittäytyy Mustarinda-talon pihapiiriin 25.6. alkaen. Tarkastelemalla eri tavoin kysymystä kansallispuistosta kesänäyttely ja siihen kytkeytyvät tapahtumat pohtivat, mitä kaikkea taide mahdollistaa kestävämmän matkailun kontekstissa.
Elis Hannikaisen ja Vappu Jalosen ”Vierailukeskus X” kuvittelee tulevaisuuden kansallispuiston, Michaela Cascován ”BnB (Bed in Barn)” -installaatio puolestaan jäljittää huomaamattomia muutoksia paikallisessa ympäristössä kutsuen samalla vierailijansa pysähtymään, lepäilemään ja pohtimaan omaa suhdettaan paikallisuuteen. Luomalla tilaa viipyilylle ja ihmettelylle taide avaa uusia tapoja kohdata ympäristömme.
Sanana ”vieras” kantaa monia eri merkityksiä. Se voi viitata niin johonkin tuntemattomaan kuin tervetulleeseenkin. Vieras voi olla jotain torjuttua tai toivottua, mutta vierailu asettaa aina suhteeseen toisen kanssa, vaatii kykyä kohdata tuntematon. Emme voi tietää etukäteen, kenelle avaamme ovemme, millä tavoin se muuttaa meitä.

Mustarindan kesäohjelma tarkastelee kysymystä vieraanvaraisuudesta, mutta kysymyksen voi kääntää myös toisin päin. Minkälainen suhde ympäröivään valottuu, jos hahmottaisimme olevamme vieraina täällä? Mahdollistaisiko tämä kestävämmän suhteen ympäröiviin ekosysteemeihin? Vierailusta jää aina jälkiä, mutta se myös velvoittaa; vieraana en voi käyttäytyä miten hyvänsä.
Suomessa sanonta ”mennä metsään” on perinteisesti tarkoittanut epäonnistumista, mutta sen voi hahmottaa myös mahdollisuutena. Tällöin totutusta sivuun joutuminen muodostuu tärkeäksi tavaksi etsiä uusia reittejä. Metsä on kutsuva, houkuttelee luokseen. Polut alkavat viedä minua kuin olisin lumouksen vallassa, tahdon jatkaa aina vielä seuraavaan mutkaan. Yritän vähän eksyksiin totutusta, yritän nähdä ympäröivän maiseman ennakko-oletuksieni ohitse. Se on oma leikkini, ruokkii havaintokykyä ja virittäytymistä. Syntyy murtumia, joista tihkuu valoa.
Tätä juttua kirjoittaessani olen miettinyt, miten voisin kirjoittamalla harjoittaa vieraanvaraisuutta, kirjoittaa kohti jotain, joka on vasta tuloillaan. Minkälaisia spekulatiivisia eleitä voisimme kuvitella kohti toisiamme, kohti tulevaa? Taidekansallispuisto voi olla tällaisen kokeilemisen paikka, luoden tilaa syville kokemuksille, hiljaisuudelle ja viipyilylle.
Jokainen kohtaaminen on muutoksen mahdollisuus, jos sille malttaa antautua, antaa aikaa ja tilaisuuden yllättää. Samalla tämä on myös riski, sillä on ennustamatonta, mitä kohtaaminen laittaa liikkeelle.
Etenen polkuja pitkin varovaisin askelin, en haluaisi jättää käynnistäni liikaa jälkiä. Etenen niin hiljaa, että pieni kuukkeli tulee tutkimaan tilannetta. Hetken aikaa kohtaamme toisemme, samaan aikaan sekä kosketuksissa että etäisyyden päästä.
On lähestyttävä avoimin mielin, uteliaisuudella, muuten vieras jää täysin vieraaksi.
Vieras on vieras on vieras / a guest is a stranger is a visitor
Vieraile tulevaisuuden taidekansallispuiston majatalossa
Mustarinda-talo, Paljakantie 61, Hyrynsalmi
Avoinna 25.6.–2.8. to–su klo 12–16, elokuussa viikonloppuisin
Lisätietoja mustarinda.fi
Näyttely- ja tapahtumaohjelman kautta pohdimme, miten sanan ”vieras” monet merkitykset voivat avata erilaisia spekulatiivisia reittejä ja auttaa ymmärtämään Mustarindan roolia suunnitteilla olevan taidekansallispuiston residenssinä ja majatalona. Testaamme taiteilijalähtöisiä tapoja lähestyä kestävää matkailua ja tarjoamme vierailijoille mahdollisuuden tutustua tervetulokeskukseen ja teehuoneen infopisteeseen sekä pihapiirissä sijaitsevaan vierashuoneeseen.
25.6.–2.8. otamme vieraita vastaan torstaista sunnuntaihin klo 12–16. Tänä aikana on myös mahdollista varata yösija Michaela Caskován ladon sisään rakentamassa installaatioteoksessa.
Kesän mittaan järjestämme maksuttomia Avoimien ovien päiviä, joissa voi tutustua Mustarindaan ja tavata talonhoitajiamme. Lisäksi pihaniityllämme järjestetään erilaisia luontotapahtumia.
Elokuussa residenssitaiteilijaryhmä Rindamus esittelee viikonloppuisin sekä henkilökohtaisia että yhteisiä projektejaan, kuten esimerkiksi radio-ohjelman ja kuunteluhuoneen sekä laituriteoksen Ypykkälammella. Syyskuussa ryhmän jäsenen Lauri Supposen ooppera saa ensi-iltansa Puolangan, Suomussalmen ja Hyrynsalmen kirkoissa.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.