Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Lapin lumoa
Johanna Venho & Sanna Pelliccioni: Matkamuistikirja. 34 s. Teos 2024.
Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa ja viimeinen naali. Kuvittanut Elina Warsta. 40 s. Teos 2024.
Kolmisen vuotta sitten julkaistiin Johanna Venhon kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama Metsämuistikirja, jossa luonnossa viihtyvä Kaarna nousi vastustamaan lähimetsää uhanneita hakkuutöitä. Matkamuistikirja jatkaa tytön tarinaa.
Tällä kerralla huolta aiheuttaa Kaarnan äiti, joka on menettänyt työpaikkansa. Kodin on vallannut alakulo, kaikki on tummaa ja tahmeaa. Kun Kaarna lähtee ulos metsään, äiti istuu keittiön nurkassa ja kun tyttö palaa sisälle, äiti istuu siinä yhä.
Kaikeksi onneksi perheellä on tiedossa ruskareissu Lappiin. Ehkä äiti löytää matkalta taas valoa elämäänsä.
Venho ja Pelliccioni kuvaavat kauniisti sitä, miten tarkasti lapsi aistii vanhempansa tunnetiloja ja miten hänen omatkin tunteensa heijastelevat niitä. Kun Kaarna katselee ikkunasta puolukoita poimivaa äitiään ja huomaa hänen nauravan, tyttö riemastuu: ”Tulen niin iloiseksi, että alan hyppiä sohvalla.”
Tummasävyisyydestä huolimatta tarinasta huokuu välittäminen. Äidin kumppani Saku on Kaarnalle selvästi läheinen ja turvallinen aikuinen. Kun Pakasaivon rotkojärvellä äiti pelottavaksi hetkeksi katoaa, Saku on onneksi vierellä.
Venhon upea, runollinen kieli tavoittaa hyvin pohdiskeluun taipuvaisen lapsen tavan ajatella ja toimia. Teksti on tulvillaan herkkää, lastenkirjaan sopivan selkeää symboliikkaa. Kaarna esimerkiksi kirjoittaa muistikirjaansa ilmeisen onnistuneen ja myös äidin mieltä virkistäneen reissun jälkeen: ”Kun me ajellaan junalla yön läpi, kotona on vastassa aurinko ja aamu.”
Pelliccioni yhdistelee herkässä kuvituksessaan valokuvaa, lyijykynää ja väriliitua, mistä muodostuu yhdessä erikoinen kolmiulotteinen vaikutelma. Esimerkiksi männynneulaset näyttävät niin eläviltä, että käsi melkein ojentuu poimimaan ne sivuilta pois. Onnistuneesti on toteutettu myös tarinan idea muistikirjaa kirjoittavasta lapsesta.
Lapissa seikkaillaan myös Tomi Kontion kirjoittamassa ja Elina Warstan kuvittamassa kirjassa Koira nimeltään Kissa ja viimeinen naali. Sarjan edellisistä osista tuttu kolmikko – Koira-niminen kissa, Kissa-niminen koira ja Näätä-niminen ihminen – on päässyt uuden ystävänsä Tiikerin kanssa matkalle kauas Saanatunturin maisemiin.
Sillä aikaa, kun Tiikerin sopulitutkijavanhemmat tapaavat tutkimusasemalla tuttujaan, tyttö, Koira, Kissa ja Näätä lähtevät telttaretkelle. Leirinuotiolle pyrähtänyt kuukkeli tuo kuitenkin rauhalliseen hetkeen huolestuttavan sanoman: naaliperhe on pulassa, sillä pesäkummun lähistölle on asettunut vaanimaan iso punainen kettu.
Reissaajat lähtevät kuukkelin opastamana neuvottelemaan ketun kanssa. Ystävällisyydellä ja ymmärryksellä kettu saadaan muuttamaan mielensä ja lopulta repolainen lähtee jolkottelemaan kohti etelää.
Tarina on häpeilemättömän tunteellinen. Rakkaus ja sen voima ovat läsnä alusta loppuun saakka. Ja hauskaa kyllä, myönteiset ajatukset tuntuvat kohdistuvan aivan kaikkialle: ihmisiin, eläimiin, maisemiin.
Kontion eloisa kieli kuljettaa tarinaa kauniisti eteenpäin ja oivaltavat sanavalinnat pitävät lukijan valppaana. Koivujen muotoja verrataan herkkusienien pyöreyteen ja avarassa laaksossa vaelletaan ”kuin suuren kämmenen pohjalla”. Välillä kielellä myös leikitellään. Mitä oikeastaan tarkoittaa yömyssy? Ja miten hauska riimipari onkaan urbaani/turbaani!
Elina Warsta suosii kuvituksessa hillittyjä sävyjä. Ne sopivat lempeään tarinaan ja maltillisten värien avulla myös tunturiluonnon karuus välittyy hienosti. Mukava vaihtelua saadaan erilaisilla kuvakoilla ja perspektiiveillä. Välillä sivulta tuijottaa kohti jättimäinen naalin naama, välillä pääosassa on avara taivas ja matkalaisten leiri erottuu vain pienenä yksityiskohtana järven rannalla.
Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Sámi dáiddaságat priváhtas almmolažžan?
Go hearvás eamiálbmogiid musihkkafestivála Ijahis idja-vahkkoloahppa Anáris lea duogábealde, de olmmoš váillaha miela biebmun smiehttamuša das, maid Suoma beal Sámi ovtta dehálamos kulturdáhpáhusas beasaige vásihit.
Soiva Joki
Taiteen nopean toiminnan joukkojen monitaiteellinen projekti Soiva joki tapahtui samanaikaisesti Pyhäjokimelonnan kanssa 10.–14.6.2026. Lähtöpaikkana oli Pyhäjärvi ja matka jatkui jokivarren suurimpien asutuskeskusten eli Kärsämäen, Haapaveden ja Oulaisten kautta Pyhäjoen kuntaan, missä joki laskee lopulta mereen.
Kun kulttuuri lakkaa olemasta esitys
”Pohjoisen kulttuurissa on tapahtumassa kulttuuri-ilmastonmuutos. Se ei tarkoita vain sitä, että tapahtumia on enemmän tai että kulttuuri leviää uusille paikoille. Jotain perustavanlaatuisempaa on muuttumassa siinä, miten ajattelemme kulttuuria, sen tekemistä ja sitä, kuka siihen osallistuu.”
Hirviöiden synnyttämisestä ja kasvattamisesta
Jenny Kangasvuo ymmärtää Hanna Bergholmin uusinta elokuvaa Yön lapsi paremmin kuin Helsingin Sanomien kriitikko. Joten jos luet vain yhden elokuva-arvion, lue tämä.
Älynpölyä
Kiinnostavinta ”tekoälyssä” on ehkä se, miten se haastaa meidät pohtimaan myös ihmislajin biologisen älyn luonnetta. Runoilija Timo Salo yrittää ajatella, mitä laajat kielimallit saattavat kertoa meille kielellisyydestä yleisemmin.
Nykyhetkeä ei ole
Ymmärtävätkö ”tekoälyksi” kutsumamme suuret kielimallit aikaa – tai ylipäätään mitään? Tuomas Mujunen pohtii esseessään olemisen perusasioita myös ihmisälyn näkökulmista.
Louhimies ei osaa kuvata elokuvaansa edes sen nimen perusteella
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
Teatteritaidetta valkokankaalla Eetu Salinin sosialismista
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Yhteisön mieli
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
2020-lovosämmilâš / taaiđâr
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh tuáimih tavekaaloot kuávlust já meid aalmugijkoskâsávt.
Pleässjeei meer – Saaʹmi pleässjummuž
Pleässjummuš lij vueʹss sääʹm jieʹlli kulttuurärbbvuõđâst. Jeeʹres puõlvvõõǥǥ lie ouddam pleässjummša jurddjid, vuõʹjjid da äärvaid. Määŋgpeällsaž pleässjemkulttuur pelkk muttsid sääʹmhistoriast, čeäppõõzzâst, õhttsažkååʹddest da politiikkâst.
Oktavuođat vássánáigái ja earášlájahasaide
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Kolonialismma ja stuimmi iešguđetlágan dásit
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Govahallon arkitektuvra boahtteáiggi Sámis
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Sámetemá Kaltios 1900-logus
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
Suopmelaččat Sámis
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Ráidogova duohken: Alrik Paltto
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
Kritiikkien kritiikin kritiikki
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.